perjantai 1. elokuuta 2014

Syksy ja tavoitteet

Syksyä on perinteisesti pidetty ajankohtana, jolloin aloitetaan uusia harrastuksia, tehdään elämänmuutoksia ja päätetään asioita. "Tänä syksynä minä aion..." Joten koitetaan itsekin. Teen itselleni tähän viiden kohdan listan ja katson syksyn mittaan miten tavoitteiden saavuttamisessa on edistytty.

1. Opiskelen ahkerasti.
Jatkan ensi keskiviikkona lähihoitajan opintojani. Jäljellä olisi noin kolmasosa, mutta vasta kun saan hyväksiluvut selville tiedän kauanko minulla menee vielä ajallisesti. Aionkin siis opiskella ahkerasti eli kun saan uuden työn tehtäväksi, suunnittelen sille aikataulun ja teen parhaani pysyäkseni siinä.

2. Saan Nanalle ja Iirikselle tulokset rally-tokosta.
Nanan ja Iiriksen kanssa pitäisi saada tulos rallysta. Olen ilmoittanut molemmat kisoihin 9.8., 16.8. ja 23.8.. Lisäkannustimena on se, että jos saan tuloksen kahdesta ekasta kisasta, pääsemme vielä tänä vuonna rally-tokon SM-kilpailuissa edustamaan viimeisen kerran VAU:ta! Treeniä siis tarvitaan... Teen molemmille listat heikkouksista ja vahvuuksista sekä niiden perusteella treenisuunnitelman, jonka mukaan treenaamme... Kaikkea ei ehdi hioa mutta jos pahimmille särmille saisi jotain tehtyä voisi toivoa olla... Molemmillahan on jo mestariluokasta tulokset, mutta epäviralliselta ajalta :(

3. Opetan Iirikselle keinun.
Pientä paukuttelua on jo tehty kohtalaisella tuloksella joten seuraavana tavoitteena olisi saada keinu kuntoon lopullisesti....

3. Ilmoitan Iiriksen hyppyradalle.
Treenataan Iiriksen kanssa pitkää rataa ja hyppytekniikkaa jotta saan sen ilmoitettua hyppäriradalle.
Pääsisi kisaura vauhtiin... Jos ottaisi tavoitteeksi jonkun loppuvuoden kisan?

4. Mietin mitä muuta Sirun kanssa voisi tehdä kuin aksaa?
Siru tarvitsee jonkun toisen aivopähkinä ja/tai fyysisen harrasteen, tuntuu että tällä hetkellä se vain on... :/ Joku missä se saisi olla ainoana mukana ja saisi omaa huomiota.

5. Pidän blogia ahkerammin...
En aseta tähän mitään X kertaa viikko- tavoitetta vaan pyrin kirjoittaamaan ylipäätään useammin kuin kahdesti vuodessa :D