tiistai 23. lokakuuta 2012

Hakuilua

Käytiin tänään hakutreeneissä, vaikka treenaajia oli vain kaksi niin koiria oli silti treenaamassa kuusi kappaletta, jotka edustivat viittä eri rotua =D

Iiriksellä tehtiin ensin kaksi haamua n.20metrin tienoilla ja lopuksi vielä kaksi jänistä. Kaikissa oli maalimiehinä lapsia, 10 ja 8-vuotiaat toimivat hyvin Iiriksen kanssa ja Iiris ei yhtään epäillyt lasten luokse menemistä =)
Iiris irtoaa hienosti maalimiehelle joka kerta, muutaman kerran on mennyt hieman ohi kohteesta tai muuten ajautunut sivuun, mutta ottanut samantien aistit käyttöön ja nopeasti löytänyt maalimiehelle. Palkka maistuu ja pysyy kohtuullisen hyvin maalimiehen luona paluumatkalla.
Seuraavassa treenissä otetaankin jo maalimiehellä pysymistä sen aikaa että kerkeän itse paikalle. Lisäksi aletaan lisätä istuvia, makaavia ja hieman piilotteleviakin kohteita treeneihin pikkuhiljaa.

Nanan kanssa otettiin ensin peruskaavion kertaus (patukan nouto, patukka mulle, maalimiehen näyttö). Tämä sujui hyvin vaikka intoa oli reilusti ja lähtöpaikassa leikkivät lapset hieman veivät huomiota pois kohteesta.
Toisena harjoituksena otettiin kaksi maalimiestä 25m etäisyydellä parinkymmenen metrin päässä toisistaan. Ensimmäinen maalimies haamuna kutsui. Hyvä patukannouto, ei miettinytkään toista maalimiestä. Näytöllä mietti hetken toista maalimiestä mutta käskyllä meni kuitenkin oikeaan kohteeseen. Paluu alkuun ja lähetys toiselle maalimiehelle, hieman lähdössä epäröi mutta meni hyvin perille ja loppu sujui mallikkaasti.
Viimeisenä otettiin yksi maalimies n.50 metrin tienoolle. Lähetyksessä piti uusia komento pariin kertaa ja itse lähteä muutamalla askeleella kohti kohdetta, sen verran lähtöalueen häiriö vaikutti Nanaan. Vauhtiin päästyään teki hyvää työtä loppuun asti, vaikkakaan ei edennyt suoraan kohti maalimiestä niin työssä oli koko ajan.
Nanan kanssa lisätään häiriötä treeniin pikkuhiljaa, isommassa häiriössä lyhyempää hakumatkaa ja haamuja.

Sirulla otettiin ensin yksi maalimies keskellä aluetta, pressun alla makaamassa. Tällä kertaa ei halunnut käydä pressun alla kurkkaamassa maalimiestä ennen haukun aloittamista. Löydön jälkeen maalimies jäi löytöpaikalle ja itse menin Sirun kanssa takaisin alkuun. Pressu jäi samaan paikkaan ja maalimies siirtyi parikymmentä metriä pidemmälle. Siru haki tehokkaasti, ei reagoinut pressuun lainkaan vaan ilmaisi vain maalimiehen.
Viimeisenä otettiin molemmat lapset piiloon, saivat itse päättää minne menevät alueella. Siru haki tehokkaasti ja löysikin ensimmäisen lapsen, mutta sen verran erilainen oli maalimies että ei haukkunut kunnolla ennenkuin itse olin lähellä ja pyysin maalimiestä näyttämään käsimerkin haukulle. Toinen maalimies löytyi pienen etsinnän jälkeen ja tälle Siru alkoi haukkumaan pienen mietinnän jälkeen.
Sirulle siis treeniin erilaisia maalimiehiä, ei välttämättä lapsia mutta uudet ihmiset tekisi oikein hyvää.

Illalla otin vielä Iiriksen kanssa laatikkotreeniä olkkarissa. Aloitin sillä mihin viimeksi päätettiin eli ohjasin namilla oikeaan paikkaan. Viisi hyvää toistoa ja jätin namin kädestä pois, edelleen ohjaus oikeaan asentoon. Nyt alkoi näkyä jo Iiriksessäkin into tähän treeniin! Lopuksi jätin vielä oman liikeen pois ja ohjasin Iin pelkällä kädellä laatikolle ja VAU! onnistui vaikka aluksi epäilinkin. Viitisen toistoa tätä vielä eikä enempää =) Huomenna harjoitukset jatkuvat.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sunnuntaitreenit

Eilen treenattiin Nanan ja Sirun kanssa agilityä ja Sirun kanssa vielä päälle rally-tokoa.

Aksassa tehtiin molempien ryhmissä Oreniuksen rataa (Juha Orenius oli aiemmin päivällä ollut kouluttamassa hallilla ja hyödynnettiin toki rataa heti.)
Kuvan postasi Krista Vau:n facesivulle, lainasin sieltä... Kiitos =) Klikkaamalla kuvaa sen saa suuremmaksi.
Ensin Sirun kanssa tehtiin rataa 18 asti. Kakkosella takaakierto/persjättö, joka toimi oikein hyvin. Puomille Sirulla oli niin kiire että ropina vaan kävi ja oli pakko kysyä että monellako jalalla se ylitti sen =D Mutta onneksi pysyi päällä! Neloselle lähetin ensin huolimattomasti "kyllähän Siru lähtee takaakierrolle...." joten otettiin uusiksi tarkemmalla ohjauksella, enemmän vartaloa mukaan. Pussista tuli taas kerran suoraan eteen, pitää harjoitella pussista suoraan etenemistä. Rasian avulla saatiin Siru suorempaan ja yli kuutosesta. 7-9 ei ongelmia. Kympille piti pysäyttää putken päähän, eihän tuonne olisi järkevästi kerennyt millään! Takaakierrolla kympille, sylin kautta toinen takaakierto 11 ja heitto puomin puolelta kohti 12. Kepeille kulma oli hankala Sirun kanssa, kun koitin sylkkäriä, pari kertaa sai ottaa koko ajan hieman helpottaen, jotta sai onnistumaan, keppikulmat pitää siis lisätä treeniohjelmaan, varsinkin nämä sylkkäri yms. versiot.... Putkeen ohjauksessa sai olla melko tarkkana, samoin 15 hypylle, muuten lopun kanssa ei ongelmia. Joskin Siru paukkasi A:sta ohi samantien kun juoksin itsekin siitä ohi olettaen että jäisi... Taas se mun ongelma, mä oletan, en ohjaa! Hitsi että sitä on juostessa vaikea muistaa! =D

Nanan kanssa treenattiin odotellessa hieman jalkojen välistä pujottelua, oli vaan neidillä niin kova into aksaan että ei saatu tehtyä kuin muutama hassu kunnon alitus, pitää ruveta ottamaan näitä enemmänkin odotellessa: hyvää alkujumppaa ja keskittymistreeniä. Kunhan Sirun saa rauhoittumaan hieman odotustilanteessa niin voisi senkin kanssa ottaa näitä rallattelupätkiä alkuun.

Nanan ryhmässä tehtiin rataa 14 asti. Kakkoselle sama ohjaus kuin Sirulla, joskin tein löysästi ohjauksen jolloin Nanankin teki hieman liian ison reitin. Hyvä pysäytys kontaktille. Nanan kanssa takaakierto ei ole niin vahva kuin Sirulla, joten otin hieman varman kanssa ja laitoin reilulla liikkeellä takaakierrolle ja mitäs siitä tuli? Reilu kaari ennen takaakiertoa =D Pussista hyvin eteenpäin, joskin mun ohjaus myöhässä, mutta ei sentään paukannut ykkösesteelle! Seiskalle ok, kasilla tein persjätön, jossa multa jäi aivan huomaamatta että Nana ohitti koko esteen seinän puolelta =D Putkeen ok, hurja jarru koiralle, että sain ohjattua esteiden välistä takaakierrolle kohti kymppiä, sieltä toiselle kohti 11 ja taas työntö ja ohjaus 12 kautta kohti keppejä. Putkella en enään ohjannut kunnolla vaan meni suoraan väärään päähän.
Toisella kierroksella saatiin sitten ottaa kakkosen, nelosen ja kutosen kaaret tiukemmiksi, omaa ajoitusta pitää vaan parantaa ettei ihan vaan heittele koiraa minne sattuu. 7-8 kohdassa tehtiin parempaa ohjausta, jotta sain koiran myös esteen yli. Nyt mulle selkiintyi hyvin "lentokoneohjaus", periaatteessa oon tiennyt aiemmin mutta tässä kohdassa selkeni hyvin sen käyttökohde! Hyvin ohjattuna sain itselleni sen verran etumatkaa putkeen että sain Nanan kunnialla esteiden välistä eteenpäinkin! Aivan mahtavaa! 10-13 kohdassa treenattiin muutamaan otteeseen ajoitusta paremmaksi, samoin ohjausta kepeille. Pari kertaa onnistuin saamaan Nanan väärään väliin kepeille mutta kyllä se sinne oikeaankin väliin meni onneksi. Vikalla kerralla treenatessa tein ihan turhan pakkoratkaisun putkelle, lähetin Nanan kepeille ja jäin itse putken toiselle puolelle ja aivan turhan lähelle putken suuta, jolloin Nana lähes juoksi varpaideni päältä melkein törmäten muhun... Mutta meni se putkeen... Tätä pitää koittaa toistamiseen vielä!

Rally-Tokossa otin pitkästä aikaa Nanan tilalle Sirun, parin viikon päästä on möllikisat ja olen sinne ilmonnut Sirun aloon, Nanalle avo+voi-radat. Sirulla oli hieman keskittymisvaikeuksia kun joku käveli radan reunassa, varsinkin toisen koiran kanssa. Seuraamisessa on edelleen töitä tehtävänä, mutta omalla liikkellä sain kuitenkin hyvin Sirun mukaani. Hyvin huomasi mitä ei oltu harjoiteltu, mutta toisaalta näki heti mitä oli! Vasemmalle käännökset on hyviä ja asennonvaihdoissakin ollaan edistytty hyvin. Eteentulo oli melko tahmeaa mutta tuli kuitenkin... Eiköhän me vielä keretä vähän treenata ennen möllikisoja! =)

Pääsin vielä lopuksi koittamaan rataa Riemun kanssa, ihan erilainen ohjata kuin omat, varsinkin kun osa komennoista oli ihan erilaisia kuin mitä itse käyttää, jouduin koko ajan miettimään radalla että mitä tälle nyt sanoisi =D Mutta samalla näki hyvin, miltä muutama Riemun ongelmakohta näyttää ohjaajasta käsin, kaikkea ei vaan huomaa kun katsoo koirakon menoa sivusta.

Tänään kävin ottamassa tytöistä hieman syysposeerauskuvia vaahteranlehdissä =) Tulokset on näkyvissä gallerian puolella: http://vompattielamaa.otukset.fi/kuvat/Lokakuu+2012/Poseerauksia+ja+muuta+mukavaa/

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ilta pimenee pusikoissa

Pitkästä aikaa päästiin hakutreeneihin tyttöjen kanssa, joskin Nanan lähti Jukan matkaan lennokkikerholle ja treeneihin otin siis vain Sirun ja Iiriksen =)

Iiriksen kanssa tehtiin neljä lyhyttä treeniä:
Ensimmäisenä perässäjuoksu helpommassa maastossa: Hurja vauhti kohti päämäärää eli yhtä innoissaan on hommasta kuin ennenkin =) Maalimies toi syötellen pois. Lähempänä alkoi tulla enemmän ja enemmän kohti mua ja muita ihmisiä, mutta pienestä kutsusta palasi takaisin maalimiehen matkaan. Tarvitsee muistaa seuraavissa treeneissä antaa paluumatkaeväät erikseen maalimiehille, jottei sapuska lopu kesken... Joskin aletaan pikkuhiljaa siirtymään siihen että menen itse maalimiehelle myös mutta on tässä vielä muutamat treenit edessä ennen sitä.
Toisena treeninä haamu hieman vaikeammassa maastossa: Ii etsi hyvin parhaan reitin ojan yli kohti maalimiestä, jonne juoksi taas päättäväisenä. Paluumatkalla syötellessä ei pienet kivet ja risut ja ojat haitanneet kun kupissa oli nuoltavaa =D
Kolmantena ja neljäntenä tehtiin jänis helpommassa maastossa. Hyvin lähti mukaan ekalla kerralla juoksuun, ei hämmentynyt eikä jättänyt maalimiestä hetkeksikään. Toisella kerralla meni muistijäljen mukaan kolmannen kerran paikkaan mutta maalimies olikin siitä vasemmalla parikymmenen metrin päässä. Iiris joutuikin siis ensimmäisen kerran oikein etsimään ja teki työtä tiivisti ja löysikin ihanan maalimiehen melko nopeasti, taaskaan perässäjuoksu ei haitannut lainkaan! Mahti tyttö siis ;)

Sirun kanssa tehtiin kolme treeniä:
Ensimmäisenä tehtiin jänis: Maalimies helpomman alueen perällä ja pinkaisi juoksuun: ei häirinnyt Sirua lainkaan. Haukku oli hieman laimea eikä lähtenyt niin hyvällä volyymillä kuin yleensä, syynä luultavasti äänenavauksen puute =D Pitää siis muistaa se äänenavaus ennen ekaa treeniä joka kerta!

Toinen maalimies oli piilossa kiven takana hankalammassa maastossa, hyvin lähti etsimään ja löysikin nopeasti. Tällä kertaa haukku oli parempaa kuin ekalla. Maalimieheltä palautetta että kävi koskemassa haukun aikana: tähän pitää puuttua heti, yleensä haukkuu puolen metrin päässä maalimiehestä, kuopii maata haukkuessaan mutta harvoin koskee maalimieheen. Tulevissa treeneissä maalimiehelle lupa kieltää koskeminen, Sirulle riittää luultavasti pieni tönäisy pois tai napakka äännähdyskielto jonka jälkeen jos loittonee --> pikkupalkka ja taas palataan haukkumiseen ja normitreeniin. Eli tähän pitää vaan kiinnittää huomiota.
Viimeinen maalimies oli kaatuneen puun vieressä pressun alla. Tokalta maalimieheltä palattaessa tuli alueen läpi marjastaja, jouduttiin odottelemaan että menee pois. Siru kovasti kyttäsi miestä ja tiesin, että menisi sinne luullen sitä maalimieheksi jos päästäisin samantien. Odoteltiin siis että marjastaja poistuu näkyvistä ja pyydettiin maalimiestä antamaan äänimerkki, jotta vältetään marjastajan säikyttäminen. Siru lähtikin suoraan maalimiehen luokse, kierteli hetken puuta ja pressua miettien, haisteli kovasti pressua ja tutki sitä miettien. Lopulta kurkkasi pressun alle ja vasta nähdessään maalimiehen varmistui löydöstään siinä määrin että aloitti haukun. Mennessäni maalimiehelle kuulin että Siru oli saanut hieman rohkaisua pressun alta =) Mutta hyvä niin: pitkä tauko, vielä pidempi tauko pressun alla olevassa maalimiehessä ja marjastaja varmasti tekivät treenistä hieman jännittävän. Mutta erittäin tyytyväinen olen silti viimeiseenkin hakuun!

Seuraavien treenien suunnitelmia ja tavoitteita:
Iirikselle tehdään jäniksiä ja muita vastaavia erilaisissa maastoissa, otetaan treeniohjelmaan myös helppoja etsimisiä, aluksi muistijäljen avulla. Rupean itse myös menemään pikkuhiljaa mukaan metsään maalimiehen löydyttyä (tähän voisi ottaa alkuun avuksi radiopuhelimen jos maalimies ei ole näkyvissä). Ilmaisuksi Iirikselle valikoituu luultavasti haukku, lelun pitäminen suussa ei ole kaikista kivoin juttu ja on jo muutaman kerran ennen lähetystä inissyt siihen sävyyn että saan haukun esiin kohtuullisen helpolla. Talven aikana rupeamme siis harjoittelemaan haukkuilmaisua.
Sirulle lisätään "jänniä" maalimiehiä ja piilossa olevia, jotta oppii luottamaan nenäänsä eikä tarvitse nähdä maalimiestä ennen ilmaisua. Voisi myös kokeilla hämäystä ensi kerralla: ensimmäisenä metsään maalimies pressun alla, toisella kierroksella pressu samaan paikkaan ilman maalimiestä, joka onkin kauempana pressusta. Eli mitä tekee pressulla? Uskoisin että haistelee mutta ei ilmaise mutta pitää tämäkin kokeilla ennenkuin uskoo. Ja jos sattuukin niin että ilmaisee pressun niin pitää näyttää tyhjä pressu: sieltä ei tule palkkaa. Muuten pitää muistaa äänenavaus ja ottaa ohjelmaan lisää suoria lähetyksiä.
Nanan kanssa jatketaan rullailmaisun kehittämistä lopulliseen suuntaan. Tällä hetkellä Nanalla roikkuu valjaissa (pitää siirtää pantaan!!!) patukka, mutta ei vielä ota sitä vaan maalimiehen patukan eli tarvitsee ottaa helppoja maalimiehiä, joilla patukka otetaankin kaulasta, eikä maasta. Lisäksi pitää opetella kahden maalimiehen taktiikkaa: ensin ajattelin tehdä siten, että molemmat maalimiehet näkyy selkeästi ja lähetys ensimmäiselle. Oletetaan Nanan toimivan kuten pitäisi (maalimiehelle-patukka suuhun-mun luo-liinaan-maalimiehelle-palkka) mutta jo poikkeaa kaavasta niin kohdehenkilö avustaa äänellä + väärällä maalimiehelle mennessään ei saa palkkaa. Toivon että tämä vahvistaa ilmaisukaavaa jotta Nana hakee keskittyy yhteen maalimieheen kerrallaan, vaikka havaitseekin toisen kesken kaavan.
Yksittäisen maalimiehen kanssa harjoitellaan sitten patukan siirtoa pantaan ja erilaisia hakutilanteita, pikkuhiljaa vaikeustasoa nostaen. Pääasia että patukkatreeni ja tilanne ei vaikeudu yhtäaikaa vaan niitä harjoitellaan eri tilanteissa.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Illan treenien ennakko

Käytiin tyttöjen ja Jukan kanssa hallilla rakentamassa illan treenien rata valmiiksi ja samalla tehtiin hieman treeniäkin =)

Klikkaa kuvaa niin saat suuremman näkymän!
Radan alkuosa 1-12 on Kouvolan kisojen ykkösten hyppäriltä, loppuosan varioin itse, halli kun on kapeampi kuin naapuriseuran =)

Nanan kanssa saatiin tehtyä keinua lukuunottamatta nollarata, neiti otti ja pomppas keinulta ennen aikojaan: Myönnän kyllä että kisaradalla se ois ollut hyvä suoritus (keinu laski ja koira koski kontaktiin) mutta koska meillä vielä pysäytellään kontakteilla, jotta vanhat kaamee läpijuoksu-hyppäänkauas-kontaktit ei uusiudu niin uusin keinulta eteenpäin.
Tässä vielä videotodiste aiheesta:

Kameran sammuttua otin vielä eri ohjaustekniikoilla muutamaa kohtaa Nanan kanssa. 1-3 koitin sylkkärillä, takaaleikkauksella ja valssilla. Takaaleikkaus ja videon ohjaus toimi Nanalla kaikkein parhaiten. Kepeiltä koitin etenemistä valssilla ja takaaleikkauksella ennen muuria, jälleen molemmat toimi hyvin. =) 12 putkeen ohjasin sylkkärillä, pyöräytyksellä ja koitinpa jopa mennä 10 ja 11 välistä ja sitäkautta heittää Nanan putkeen....Toimi mutta ei niin sulavasti kuin mitä ajatuksissani oli =D
Keinulla vasen puoli toimi ehdottomasti paremmin, olin aiemmin ottamassa vastaan putkesta ennen loppusuoraa.

Sirun kanssa olikin hieman enemmän treeniä: Renkaalle meni erittäin hyvin, vaikka en ohjannutkaan niin hyvin kuin olisi ollut tarpeen =), kepeille lähti ja oikean välin löysi joka kerta oikein hyvin, ongelmia tuli lopussa, Siru jätti jälleen viimeisiä keppejä pujottelematta... Muutamat kertaukset tähän kohtaan ja toimi hieman paremmin mutta hyviä keppejä en saanut kuin sen ainoan kerran kun menin itse keppien oikealle puolelle... Keppien jälkeen etenemisessä oli alkuun ongelmia, ohjasin jälleen Nanaa vaikka radalla oli Siru! Kun otin keppien jälkeen valssin ja ohjasin tarkasti saatiin tehtyä parempaa rataa jälleen. Putkelle Siru irtosi paremmin kuin ajattelin ja keinullekin meni joka kerta! Keinun jälkeinen hyppy+putki tuotti hieman ongelmia, kokeilin eri ohjauksiakin, mutta parhaiten toimi sama kuin Nanallakin, joten päädyin lopuksi samaan kuin mistä aloitinkin, vika oli koko ajan siinä minne jalat juoksee ja kädet huitoo =D

Jälleen hieman videotodistetta treeneistä, keinun kohta jäi jostain syystä kuvaamatta, mutta muuten...:

Iiriskin pääsi lopuksi treenaamaan: aloitettiin seuraamisella, jossa mä taas koitan olla liian ylhäällä liian nopeasti: pitäisi muistaa olla ensin alhaalla ja siitä pikkuhiljaa nostaa itseään. Onneksi saatiin hyvääkin pätkää: yhteensä ehkä kaksi-kolme metriä? Parhain taisi olla 4-5 askelta pitkä!
Seuraavaksi tehtiin putkea, ongelmia tuli vain mustalla putkella, joka oli mutkalla: saattoi olla eka kerta kun sitä edes treenattiin joten syy oli varmasti siinä: Jukan avustuksella otettiin kolme kertaa kutsu putken päästä+palkka, jonka jälkeen pystyin jo lähettämään putkeen ja Ii juoksi sinne itsekin riemuissaan =D
Paikallaanoloja tähän väliin, koetin kiertää siivekkeen taakse, menomatka sujui hyvin, mutta paluumatka oli jo liikaa: eli tehtiin muutama lyhyempi harjoitus.
Lopuksi otettiin vielä putkea ja takaakiertoa siivekkeellä: Iiris pääsi tekemään elämänsä ensimmäisen kolmen esteen radan, josta video todisteena:


Illalla ohjaamani ryhmät pääsevät tekemään samaa rataa. Annoin ratapiirroksen kaikille jo viikko sitten tutustuttavaksi: tehtävänä miettiä eri ohjauskuvioita, mitkä toimivat omalla kohdalla ja mitkä ei toimi. Treenien aluksi saavat tutustua vain muutaman minuutin rataan ennen suoritusta, jonka aikana en kommentoi lainkaan (vain keinulla autan tarvittaessa). Jokaisen suorituksen jälkeen keräännytään yhteen miettimään miten meni ja mitä olisi voinut tehdä toisin =) En ole aiemmin vetänyt treenejä näin, hieman jännittää miten tällainen harjoitus toimii.... =)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kaksi pitkää rataa ja monta pikkujuttua

Tänään kävin treenaamassa tyttöjen kanssa hallilla, siellä oli valmiina 29 esteen rata, jota sitten päätin Nanan ja Sirun kanssa koittaa. Iiris sen sijaan pääsi treenaamaan montaa pikkujuttua =)

Iiriksen kanssa aloitin leikittämisellä, pannasta päästyään neiti veti hurjat laukan hallin toiseen päähän ja takaisin ennenkuin malttoi ruveta leikkiin kanssani =D Mikähän puuska senkin aiheutti.
Aluksi otettiin putkea, ensin suoraa, sitten toisesta päästä taivutettua. Lähetin putkeen suoraan, sivusta ja muutaman kerran jopa pimeästä kulmasta, joskin ohjasin aina kädellä putken suulle asti. Selkeällä ohjauksella Ii menee aina putkeen, jos vähänkin ohjaan "sinnepäin" niin menee ohi. Mutta onneksi ollaan vasta alussa, saan ohjata liioitellun selkeästi.
Välissä otettiin paikallaanoloa istuen. Naama kohti koiraa pääsin kahden metrin päähän ja tein vielä lopuksi täyskäännöksiä reilun metrin päässä. Kovin pitkään ei vielä voi treenata, istumispätkät on puolta minuuttia, hieman yli kun olen itse vieressä.
Lopuksi otettiin vielä putkea, tällä kertaa tein ensin molemmin puolin suoraa lähetystä putkeen ja lopuksi leikkasin vielä Iin takana putkeen lähettäessä ja toimi erinomaisesti vaikka olin varma että kääntyy takaisinpäin!

Kuva lainattu Tuijan blogista, kiitos!

Tällaista rataa tehtiin Nanan ja Sirun kanssa, vilkaisin kuvaa jo kotosalla mutta vasta hallilla pääsi ajatuksen kanssa miettimään mitä ohjauskuvioita käyttää missäkin kohtaa.

Siru pääsi ensin töihin: 1-3 esteille kokeilin pariakin eri kuviota, mutta en löytänyt sellaista, johon olisin tyytyväinen, ajattelin että palaan kohtaa myöhemmin mutta tehtiin muun radan kanssa sen verran paljon töitä että jäi molempien kanssa työstämättä tämä kohta loppuun asti...
3-6 oli Sirun kanssa hyvää pätkää, hymiöt sujui oivallisesti ja sain oman liikkeen rytmitettyä sopivasti. Kuutosella koitin ensin kääntää sirua poispäin jääden itse liian taakse, mikä ei toiminut ollenkaan, kun ajattelin kutosta osana hymiöketjua ja ohjasin vasta aavistuksen myöhemmin koiran liikkeen kohti seiskaputkea, sain liikkeen sujuvaksi. Sirun rynnistäessä putkessa menin itse ysihypyn viereen ottamaan vastaan ja valssasin Sirun ysiltä putkeen.
11 tuotti jälleen päänvaivaa, päädyin ottamaan koiran vastaan hypyn vieressä, pyöräyttämällä hypylle ja liikkumalla itse eteenpäin Sirun hypätessä, jolloin olin putken suulla lähettämässä putkeen.
13 esteen menin ottamaan vastaan hypyn ja keppien väliin, "kierrä" komennolla Siru tuli hyvin esteen oikealle puolelle ja sain ohjattua siitä yli, taas hymiö 14 esteelle ja siitä kuljetus ja kädenvaihto kohti 15 estettä, jonka jälkeen iski eteen Sirun ongelma: eteenlähetyksessä jäi pyörimään eteeni. Ei muuta kuin rasia käteen ja heitto 15 esteen yli. Otettiin uudelleen 14 kautta ja taas heitto 15 yli. Kolmannella kerralla jatkoin juoksua ja ohjasin onnistuneesti putkeen =) Putken jälkeen tuli taas ongelma, Siru meinasi ottaa joka kerta 9 hypyn eikä tulla ohi kohti 17:sta. Otin muutaman kerran putkeenlähetys-tiukka ohjaus pois hypyltä-palkka sarjaa ja sen jälkeen sain Sirun taas etenemään sujuvammin kohti 17 estettä.
17-20 tein välistävedoilla putken puolelta, kiire tuli 19-20 välillä, mutta kääntö kohti keppejä pelasti tilanteen =D Oli varmaan aika koomisen näköinen ohjaus, mutta Siru painoi kepeille todella innolla ja teki koko kepit siten, että pystyin itse olemaan vajaan metrin koiraa edellä! WAU! Olin kepeistä niin hämmentynyt että piti ottaa ne uudelleen jotta pääsin jatkamaan ohjausta. 22 suoraohjauksella, 23 kohdalla tein takanaleikkauksen, jolla ohjasin putkeen, taas oma liike ajoi Sirun pois reitiltä kääntymään kohti mua, tarkempi ohjaus ja loppuun asti ja sain koiran putkeen.
Alunperin meinasin ohjata 25-28 putken puolelta mutta kerkesin hyvin keppien puolelle esteitä Sirun ollessa putkessa joten otin koiran vastaan putkesta 25 kautta persjätöllä, kuljetus kohti 26 ja hymiöt 27+28 (Kuvassa 28 väärällä puolella hyppyä) jolloin koira lähti hieman edistämään, vaihdoin esteiden toiselle puolelle 27-28 välissä jolloin liike ohjasi Sirun vikalle esteelle hyvin.

Nanan kanssa ohitin 1-3esteet suosiolla, alotiin suoraan kolmosesta, taas Sirun tapaan hymiöt kohti kutosta. Nanan kanssa toimi hyvin poispäinkääntö ja innostuimpa jopa kokeilemaan siinä persjättöä, ihan turhan hieno liike tuollaiseen kohtaan, toimi paremmin kun käännyin Nanan liikettä mukaillen ja siitä ohjaisin putkeen. Putken jälkeen sama kuin Sirulla, joskin Nanan kanssa pitää tuota takaakiertoa treenata vielä, vasta hieman liioiteltu työntö esteen taakse ohjasi Nanan oikealle raiteelle. Nanalle toimi valssin lisäksi myös sylkkäri ja putkeen lähetys. 11-16 ohjasin kuten Sirulla, toimi paremmin Nanalla, varsinkin 15 kohti putkea 16, Nana irtoaa paljon paremmin =) Putken jälkeen ongelma oli jälleen 9-hyppy, oletin-en ohjannut.... Samat temput kuin Sirulla ja jälleen toimi =)
17-20 hypyillä kohtasimme vanhan vihollisen, välistävedot... Pätkissä, rauhassa nekin meni...jotenkuten.... (Tätä PITÄÄ treenata lisää!) 20 Hypylle ja sieltä kepeille lähetin jo kauempaa, tällä kertaa luotto kannatti: Nana otti kepit hyvin itsenäisesti ja pystyin rauhassa etenemään hyppyjen ja putken välistä kohti 22.sta. Valssilla 22-23-24 putkeen ja loput kuten Sirulla eli putken aikana siirryin keppien ja hyppyjen väliin 17 kohdalle ottamaan vastaan 25:sen kautta, kuljetus 26:selle, hymiöt joiden aikana koira liikkui omasta linjasta eteenpäin mutta ohjaantui erittäin hyvin takaa, taas puolenvaihto ennen 28:a ja hyvin haki vikan esteen (ja vielä perään ykkösesteen :D, mutta se oli ihan hyvä kuitenkin). Todella iloista menoa Nanalla ja toivon että tää vauhti jatkuu meillä =)

Pitkät, mutta aivan mahtavat treenit, vaikka missasinkin treeniseuran aamulla (hitsin pankki, kun oisin tiennyt monelta soittavat niin oisin voinut mennä aamustakin...) sain silti hyvin itsekin pähkäiltyä ratkaisuja.
Treeniohjelmaan pitää laittaa muistutus tuosta alusta, Nanan kanssa pitää jatkaa vielä välistävetojen harjoittelua ja Sirun kanssa putkeen lähetystä ja kohtia 14-16 sekä 10-12.


perjantai 12. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa kuulumisia!

Jäipä sitten bloggaus koko kesän ajalta väliin =D En jaksa ruveta kertomaan ihan kaikkea mitä kesän aikana tapahtui, suurin osa lukijoista on kuitenkin kuulleet kuulumiset jo livenä tai facebookissa.

Tässä pieni kertaus kesän treeneistä =)
Kaikkien tyttöjen kanssa ollaan koko kesä treenattu agilitya, rallya ja hakua.

Agilityssä edistytään Nanan kanssa pikkuhiljaa: kontakteilla pysyy jo paremmin, kun vain itse muistan hidastaa ja kertoa kontaktin alapinnan eli itse ei sinne vielä valitettavasti osaa hakea. Startissa pysyy jo paljon paremmin paikoillaan, treeneissä pysyvyys on jo todella hyvä! Epiksissäkin on pysynyt jo, harmittavasti olemme pääseet vain muutamat epikset käymään kesän aikana... Huomenna on luvassa viralliset kisat Kotkassa, hyppärille mennään (kun en vielä kontakteihin luota kisoissa). Loppuvuoden tavoitteena on kontaktien treenaamista ja oman ajoituksen parantamista, varsinkin välistävedoilla...
Rallia ollaan treenattu koko kesä ryhmässä. Seuraaminen on parantunut tihemämmän (ja arvaamattoman) palkkauksen avulla paljon ja katsekontaktikin on paljon parempi. Välillä Nana vielä höseltää omiaan mutta vähenemään päin koko ajan! Tavoitteena olisi ainankin yhdet kisat vielä tämän vuoden puolella. 
Haussa ollaan tehty yksittäisiä maalimiehen hakuja, jätettiin useammat toistaiseksi kun Nana kesken rullan tuonnin tiputti sen ja meni hakemaan uuden rullan toiselta maalimieheltä. Hakuruutuakin ollaan tehty muutamaan otteeseen.

Sirun kanssa edistystä on tullut myös. Olen opetellut palkkaamaan Sirua sivulta tai takaa, jotta ei tule koko aikaa eteen haukkumaan (vaatimaan palkkaa), kun sen vain muistaisi varsinkin lelupalkan kohdalla. Lelu onkin alkanut kelpaamaan todella hyvin treeneissä, paremmin kuin ennen! Kepeissä edistytään, hakeminen kepeille paranee kerta kerralta ja Siru on pysynyt kepeillä jopa epiksissä. Kontakteja hiotaan edelleen, keinun kanssa ongelmana on sieltä poistuminen, keinun palaaminen takaisin alkuasentoon pelottaa edelleen hieman mikä vaikuttaa keinun jälkeiseen etenemiseen välillä haittaavan paljon. Pari lentokeinuakin on kesän aikana tullut tehtyä, mutta mikä parasta: Siru on joka kerta uskaltanut samantien uudelleen keinulle! Ei enään viikkojen työtä lentokeinun jäljiltä! Sirunkin ilmoitin huomiseksi Kotkaan hyppärille, agiakin harkitsin, mutta päätin että kokeilen hyppäriä ja kahta en viitsi ottaa koska toinen rata ei ole koskaan ollut hyvä, Sirulla ei riitä maltti enään tehdä ja hoppuilu tarttuu mun ohjaamiseen ja siitähän ei sitten enään mitään hyvää seuraa...
Sirun kanssa ollaan treenattu rallia itseksemme koko kesän ja... no... vähälle se on jäänyt. Eniten olen satsannut katsekontaktiin ja seuraamiseen sekä rauhalliseen suoritukseen, tehty paljon pikkupätkää häiriötilanteissa (aksatreeneissäkin....) ja ihan lenkeilläkin.
Haussa ollaan otettu erilaisia häiriötilanteita ja kaikki menee oikein hyvin. Hakuruutua ei olla otettu, pitäisi opettaa nouto ensin...

Iiris liittyi joukkoomme kesällä. Iiriksen kanssa on agility aloitettu sekä koti- että hallitreeneillä. Kotona ollaan harjoiteltu perustottelevaisuutta, tehty agia ilman esteitä (sylkkäreitä, poispäinkääntöjä...) ja opeteltu tärkeää paikallaanoloa. Hallilla ollaan tehty putkea (mutkaakin jo!), seisotettu pöydällä ja siinäkin olen ottanut jo etäisyyttä. Kontaktit aloitettiin muutama viikko sitten, olen kävelyttänyt Iiristä puomin irrallista alastuloa pitkin ja pysäyttänyt lopussa palkkaan. A:n alastuloa ollaan myös kokeiltu lyhyitä pätkiä pari kertaa: olen nostanut Iin suoraan alastulon kontaktikohtaan ja palkannut. Mutta pääasiassa ollaan hallissa pidetty hauskaa ja harjoiteltu kotona aloitettuja asioita.Talveksi olisi toiveissa pentuagikurssilta paikka =)
Iiris aloitti rallyn 10viikon iässä suoraan ratatreeneistä, mentiin namin kanssa koko rata läpi, lähinnä seuraamista tehtiin siis namin perässä mutta hyvin muutkin liikkeet meni vahvasti avustettuina ja namilla =D Muuten ollaan tehty paljon pikkupätkää kotosalla, seuraamista, katsekontaktia, perusasentoa... Pentukurssilla käytiin hakemassa lisäoppia ja uutta näkökulmaa =)
Haku aloitettiin heti ekalla viikolla makkararingillä ja siitä ollaan jatkettu haamuja ja peräänjuoksuja. Seuraavaksi otetaan ohjelmaan jänikset ja eri asennot maalimiehellä. Ilmaisutapaa ei olla vielä valittu, haukkuva olisi helppo varmasti, mutta ajattelin ensin aloittaa noutoharjoittelun ja sen etenemisen perusteella valita Iille vahvemman ilmaisutavan harjoitteluun. Onneksi sillä ei vielä ole kiirus...