lauantai 20. lokakuuta 2012

Ilta pimenee pusikoissa

Pitkästä aikaa päästiin hakutreeneihin tyttöjen kanssa, joskin Nanan lähti Jukan matkaan lennokkikerholle ja treeneihin otin siis vain Sirun ja Iiriksen =)

Iiriksen kanssa tehtiin neljä lyhyttä treeniä:
Ensimmäisenä perässäjuoksu helpommassa maastossa: Hurja vauhti kohti päämäärää eli yhtä innoissaan on hommasta kuin ennenkin =) Maalimies toi syötellen pois. Lähempänä alkoi tulla enemmän ja enemmän kohti mua ja muita ihmisiä, mutta pienestä kutsusta palasi takaisin maalimiehen matkaan. Tarvitsee muistaa seuraavissa treeneissä antaa paluumatkaeväät erikseen maalimiehille, jottei sapuska lopu kesken... Joskin aletaan pikkuhiljaa siirtymään siihen että menen itse maalimiehelle myös mutta on tässä vielä muutamat treenit edessä ennen sitä.
Toisena treeninä haamu hieman vaikeammassa maastossa: Ii etsi hyvin parhaan reitin ojan yli kohti maalimiestä, jonne juoksi taas päättäväisenä. Paluumatkalla syötellessä ei pienet kivet ja risut ja ojat haitanneet kun kupissa oli nuoltavaa =D
Kolmantena ja neljäntenä tehtiin jänis helpommassa maastossa. Hyvin lähti mukaan ekalla kerralla juoksuun, ei hämmentynyt eikä jättänyt maalimiestä hetkeksikään. Toisella kerralla meni muistijäljen mukaan kolmannen kerran paikkaan mutta maalimies olikin siitä vasemmalla parikymmenen metrin päässä. Iiris joutuikin siis ensimmäisen kerran oikein etsimään ja teki työtä tiivisti ja löysikin ihanan maalimiehen melko nopeasti, taaskaan perässäjuoksu ei haitannut lainkaan! Mahti tyttö siis ;)

Sirun kanssa tehtiin kolme treeniä:
Ensimmäisenä tehtiin jänis: Maalimies helpomman alueen perällä ja pinkaisi juoksuun: ei häirinnyt Sirua lainkaan. Haukku oli hieman laimea eikä lähtenyt niin hyvällä volyymillä kuin yleensä, syynä luultavasti äänenavauksen puute =D Pitää siis muistaa se äänenavaus ennen ekaa treeniä joka kerta!

Toinen maalimies oli piilossa kiven takana hankalammassa maastossa, hyvin lähti etsimään ja löysikin nopeasti. Tällä kertaa haukku oli parempaa kuin ekalla. Maalimieheltä palautetta että kävi koskemassa haukun aikana: tähän pitää puuttua heti, yleensä haukkuu puolen metrin päässä maalimiehestä, kuopii maata haukkuessaan mutta harvoin koskee maalimieheen. Tulevissa treeneissä maalimiehelle lupa kieltää koskeminen, Sirulle riittää luultavasti pieni tönäisy pois tai napakka äännähdyskielto jonka jälkeen jos loittonee --> pikkupalkka ja taas palataan haukkumiseen ja normitreeniin. Eli tähän pitää vaan kiinnittää huomiota.
Viimeinen maalimies oli kaatuneen puun vieressä pressun alla. Tokalta maalimieheltä palattaessa tuli alueen läpi marjastaja, jouduttiin odottelemaan että menee pois. Siru kovasti kyttäsi miestä ja tiesin, että menisi sinne luullen sitä maalimieheksi jos päästäisin samantien. Odoteltiin siis että marjastaja poistuu näkyvistä ja pyydettiin maalimiestä antamaan äänimerkki, jotta vältetään marjastajan säikyttäminen. Siru lähtikin suoraan maalimiehen luokse, kierteli hetken puuta ja pressua miettien, haisteli kovasti pressua ja tutki sitä miettien. Lopulta kurkkasi pressun alle ja vasta nähdessään maalimiehen varmistui löydöstään siinä määrin että aloitti haukun. Mennessäni maalimiehelle kuulin että Siru oli saanut hieman rohkaisua pressun alta =) Mutta hyvä niin: pitkä tauko, vielä pidempi tauko pressun alla olevassa maalimiehessä ja marjastaja varmasti tekivät treenistä hieman jännittävän. Mutta erittäin tyytyväinen olen silti viimeiseenkin hakuun!

Seuraavien treenien suunnitelmia ja tavoitteita:
Iirikselle tehdään jäniksiä ja muita vastaavia erilaisissa maastoissa, otetaan treeniohjelmaan myös helppoja etsimisiä, aluksi muistijäljen avulla. Rupean itse myös menemään pikkuhiljaa mukaan metsään maalimiehen löydyttyä (tähän voisi ottaa alkuun avuksi radiopuhelimen jos maalimies ei ole näkyvissä). Ilmaisuksi Iirikselle valikoituu luultavasti haukku, lelun pitäminen suussa ei ole kaikista kivoin juttu ja on jo muutaman kerran ennen lähetystä inissyt siihen sävyyn että saan haukun esiin kohtuullisen helpolla. Talven aikana rupeamme siis harjoittelemaan haukkuilmaisua.
Sirulle lisätään "jänniä" maalimiehiä ja piilossa olevia, jotta oppii luottamaan nenäänsä eikä tarvitse nähdä maalimiestä ennen ilmaisua. Voisi myös kokeilla hämäystä ensi kerralla: ensimmäisenä metsään maalimies pressun alla, toisella kierroksella pressu samaan paikkaan ilman maalimiestä, joka onkin kauempana pressusta. Eli mitä tekee pressulla? Uskoisin että haistelee mutta ei ilmaise mutta pitää tämäkin kokeilla ennenkuin uskoo. Ja jos sattuukin niin että ilmaisee pressun niin pitää näyttää tyhjä pressu: sieltä ei tule palkkaa. Muuten pitää muistaa äänenavaus ja ottaa ohjelmaan lisää suoria lähetyksiä.
Nanan kanssa jatketaan rullailmaisun kehittämistä lopulliseen suuntaan. Tällä hetkellä Nanalla roikkuu valjaissa (pitää siirtää pantaan!!!) patukka, mutta ei vielä ota sitä vaan maalimiehen patukan eli tarvitsee ottaa helppoja maalimiehiä, joilla patukka otetaankin kaulasta, eikä maasta. Lisäksi pitää opetella kahden maalimiehen taktiikkaa: ensin ajattelin tehdä siten, että molemmat maalimiehet näkyy selkeästi ja lähetys ensimmäiselle. Oletetaan Nanan toimivan kuten pitäisi (maalimiehelle-patukka suuhun-mun luo-liinaan-maalimiehelle-palkka) mutta jo poikkeaa kaavasta niin kohdehenkilö avustaa äänellä + väärällä maalimiehelle mennessään ei saa palkkaa. Toivon että tämä vahvistaa ilmaisukaavaa jotta Nana hakee keskittyy yhteen maalimieheen kerrallaan, vaikka havaitseekin toisen kesken kaavan.
Yksittäisen maalimiehen kanssa harjoitellaan sitten patukan siirtoa pantaan ja erilaisia hakutilanteita, pikkuhiljaa vaikeustasoa nostaen. Pääasia että patukkatreeni ja tilanne ei vaikeudu yhtäaikaa vaan niitä harjoitellaan eri tilanteissa.

Ei kommentteja: