keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kesän uusien ryhmien startit!

Eilen starttasivat kesän uudet ryhmät RimA:lla, kaksi alkeiskurssia ja jatkokurssi :) Tasan vuosi sitten starttasi ekat alkeiskurssit ja kurssilaisten määrä on tälle kesälle lisääntynyt mukavasti!

Koirakoilla on lisäksi myös hyvä ikä-, kokemus- ja rotujakauma, niinkuin rallyssa kuuluukin olla! Pari nuorta ohjaaja löytyy, seniorikoiraa, nuorta koiraa, tokoa harrastaneita, agia harrastaneita... Alkeisryhmässä muutama on kokeillut lajia aikaisemmin. Jatkoryhmässä taso vaihelee alo-voi-välillä eli monipuolisia treenejä päästään tekemään :)

Eilen aloitettiin teemalla yhteistyö:
Alkeiskurssilaisilla oli ratana lyhyt pätkä, jonka jokainen ehti mennä kahdesti ja vieläpä parantaa suoritustaan toisella kierroksella! Kaikilla koirakoilla yhteistyö toimi eikä suuria katastrofeja nähty lainkaan, parantamisen varaa toki löytyy aina ;)
Eniten haasteita tuotti seuraaminen, koiran kiertäminen ohjaajan takaa ja vasemmalle kääntyminen, mutta tällä kerralla ei vielä lähdetty suuresti korjailemaan vaan painotus oli yhteistyössä :)
Kerroin myös lajista, treeneistä ja muuta yleistä höpinää ja toki kysymyksiä riitti porukalla.

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi. Alkeisrata on SuoRatin "tanskanmallin" alkeiskurssilta.

Jatkoryhmäläisillä oli avo-tasoinen rata, tavoitteina oli nähdä millä tasolla tällä hetkellä mennään kun en ole talven treenitauon aikana nähnyt kaikkia ryhmäläisiä tekemässä.
Lisäksi voi-tasoinen treenaaja teki radan toisella kerralla osittain koira oikealla: vasemman täyskäännöksen tilalle laitettiin tulppaani, muuten loppuradalla samat kyltit (toki koiran eteentulon jälkeen mentiin koira oikealta oikealle ja pyörähdys tehtiin niin ikään oikealla).
Kyltin suorituspaikkoja treenattiin ahkerasti, samoin mietittiin käden ja vartalon liikeiden merkitystä koiran liikkeisiin. 

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.
Treenit etenevät kesän ajan ja vuorotellaan rata- ja taitotreenien välillä. Ensi viikolla luvassa on taitotreeniä: alkeiskurssilaiset harjoittelevat koiran kiertämistä ohjaajan takaa ja koiran odottamista ohjaajan kiertäessä koiran ympäri ja jatkokurssilaiset tekevät samaa treeniä, mutta omalla tasollaan.

Ei kommentteja: