sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kesän ekat aksatreenit =)

Tänään oli ekat aksatreenit kesäryhmissä, tosin oltiin vielä hallissa (mikä ei kauheasti harmittanut kun kesken treenien alkoi sataa vettä....) Ensimmäistä kertaa mulla on tänä kesänä tytöt peräkkäisissä ryhmissä, aiemmin tytöt on olleet samassa ryhmässä ja vasta viime talven eri ryhmissä, joskin talvella ihan eri päivinäkin.
Molemmilla oli siis sama rata treeneissä, oli tosi mukavaa kun pääsi keskittymään yhteen kerrallaan ja tutustua rataan yhden koiran ohjaamista miettien.
Rata piirretty juuri äsken, näyttää ahtaalta mutta niin se oli hallissakin! (Tosin ei ehkä ihan noin ahdas mutta kuitenkin...)



Ekana oli Sirun vuoro. Sirulla oli höslävaihe jälleen päällä eli napakasti sai ohjata että sai mutkat ohjattua. Ekalla kierroksella onnistuin saamaan Sirun nelosesteeltä okserille... Putkeenmenon kanssa häsläsi taas omiaan, mutta tarkalla ohjauksella meni sinnekin. Rengasta piti harjoitella muutaman kerran ennenkuin sain sen sujumaan hyvin. Kepeille meno oli kummastakin kulmasta ongelma, sitä tarvitsee harjoitella kesän aikana. Kontakteilla himmaili ennen paikan ottoa turhan pitkään... Sinänsä ei ongelma tarkkuuden kannalta, lähinnä nopeuden kannalta vain... Ekan A:n jälkeen mentäessä 16-esteelle kokeilin ensin kierrätää Sirun esteen takaa ja ottaa sitten perästä kiinni ja siitä renkaalle, tässä miinuksena tuli Sirun irtoaminen ja epävarma rengas, kun itse jäin liian taakse. Vaihdoin ohjausta ja menin itse 16 ja putken väliin ja otin sitäkautta Sirun esteen yli. Sain paljon paremman tien renkaalle ja putkelle, jonne Siru tarvitsi viedä melko pitkälle.
Seuraaa ongelma seurasikin kepeillä, jonne piti viedä taas todella tarkasti, saatiin kasaan useampia ohimenoja kuin hyviä kepeille menoja. Jos jotain positiivista pitää etsiä niin Sirun saa melko ahtaasta aukostakin kepeille ja tekee nykyään melko hyvää keppisarjaa loppuun asti lähes joka kerta.
Viimeinen kehityskohta tuli 23-putken jälkeen kun piti mennä okserille, sai olla taas todella tarkkana ettei Siru jää eteen pyörimään!

Nanan onnistuin ohjaamaan heti kakkosesteen jälkeen putkeen, neloselta okserille väärinpäin ja muutakin mukavaa ennenkuin sain napakkuutta ohjaukseen ja päästiin renkaalle asti. Seiskalla teki turhan isoa mutkaa, lähes ykköselle asti kunnes otin Tanjan ohjeesta käyttöön vartalo-ohjausta enemmän ja saatiin mutkaa pienennettyä huomattavasti. Kasin ja ysin väliin tein takaaleikkausen, jolla sain oman tien sujuvammaksi ja koirankin kääntymään kohti kymppiestettä. Kepeille meno puomien jälkeen meni ekan pieleen mutta tokalla kerralla onnistuin ohjaamaan Nanan oikeaan väliin ja saatiin kepit mentyä. Keppien jälkeen tehtiin joka kerta aivan liian iso kaari ennen A:ta, osittain siksi että jättäydyin kepeillä oikealle puolelle. Tätä kohtaa voisi mennä itsekseen treenaamaan siten että jäisikin keppien vasemmalle puolelle. A:lla saatiin aikaan todella hyvä kontakti, jossa juoksin itse seuraavan hypyn ohi Nanan jäädessä A:lle odottamaan! Putken jälkeen unohdin melkein ohjata Nanaa mutta sain viime hetkellä korjattua reitin kohti okseria ja putkea.

Todella tiukka rata mutta selvitettävissä! Monesta uusintapätkästä huolimatta olen tyytyväinen treeneihin ja taas nostettiin muutama kehityskohde pöydälle pureskeltavaksi. Jukka oli kuvaamassa treenejä, pistän videotkin esille jahka ne ovat netissä.

Huomenna olisikin luvassa Sirun ihan eka virallinen agilitystartti! Jännittää ihan kamalasti! Startataan tokavikana makseissa Vaaran ja Tällin välissä. Ehtii kerätä monet perhoset ennen omaa vuoroa... Muutenkin Vau on runsaslukuisesti edustettuna, huomenna ykkösten starteissa on 24 VAU:n edustajaa! (+ Vaara, jota ohjaa eri seuran edustaja...) Kaikkiaan koirakoita on kaikissa luokissa yhteensä 69.
Alunperin olin ajatellut että starttaan Sirun kanssa hyppärillä ekana, mutta eihän naapuriseuran kisoja voinut jättää väliin, joten ekoissa kisoissa startataan sitten kahdella agilityradalla.

Ei kommentteja: