tiistai 14. tammikuuta 2014

JH-tunnelmia

Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen koiralajiin, harmi vain että olen itse liian vanha harrastamaan, mutta kehän laidaltakin on ollut mielenkiintoista seurata kun junior handlerit esittävät koiria =)
Ensimmäisen kerran näin jh-treenejä kennelliiton leirillä muutama vuosi sitten, mieleen on erityisesti jäänyt kun Nanan pääsi vaihtokoirana Juulia Nemlanderin esitettäväksi enkä olisi ikinä uskonut että koira, joka siihen mennessä oli käynyt kerran mätsärissä, osaisi esiintyä niin hienosti :) Juulian kautta löytyikin facebookista sen jälkeen ryhmä, jossa jh-harrastajat hakevat koiria kisoihin ja sen myötä on Siru ja Iiris päässeet kehiin niin Lahti KV:ssä kuin messarissakin :)
Paljokaan en vielä lajista ymmärrä, paitsi että esittäjä on tärkeämpi kuin koira, mutta joka kerta on ollut ihana katsella kuinka kauniisti nuoret koiria kohtelevat, paneutuvat esittämiseen ja jännittävät itse kisaa :)

Luulen että tänä vuonna tytöt pääsevät jh-kisoihin vielä useammin kuin viime vuonna, näyttelysuunnitelmiakin on sen verran enemmän ja melkein jokaisen yhteydessä on jh-kisakin =)

Tässä kuvia viimeisimmästä jh-kisasta, jossa Iiris pääsi Lotta Lehden kanssa kehään. Kyseessä Lahden ryhmänäyttely viime sunnuntaina 12.1.2014.

(Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi)



Lotta kirjoitti kisasta blogiinsa, kirjoitus löytyy täältä: http://koiraharrastus.blogspot.fi/2014/01/ma-en-vaan-saa-mun-hermoja-toimimaan.html

Lisää kuvia tapahtumasta gallerian puolella: http://vompattielamaa.otukset.fi/kuvat/Iiris+JH-kisassa+12.1.2014+Lahti+RN/


Ei kommentteja: