lauantai 21. maaliskuuta 2015

Rallyryhmän treenit 20.3.2015




  Olen vetänyt reilun puolen vuoden ajan rally-tokoryhmää, joka starttasi nimellä "rallya tokoilijoille", mutta tällä hetkellä ryhmässä on kolme tokopohjalta treenaavaa ja kaksi rallysta aloittanutta koirakkoa. Yksi koirista on äskettäin noussut avoimeen luokkaan, muut kisaavat alokasluokassa.

Tällä hetkellä treenaamme paljon perustaitoja ja teemme pääasiassa alo-avo-tason kylttejä mutta tutustumme myös voi-mes-luokkien kyltteihin. Ajattelin jakaa myös täällä blogissa vetämieni ryhmien treenejä joten aloitetaan eilisestä, jolloin ryhmällä oli vuorossa taitotreenit. Teemme siis vuorotellen taitotreenejä, jolloin kentällä pisteitä, joilla harjoitellaan eri taitoja tai kylttejä sekä ratatreeniä, jolloin rakennamme kisanomaisen radan.

Eilen oli siis vuorossa taitotreenit ja kentällä oli neljä eri pistettä: eteentulo liikkeestä, lähtö/ maaliintulo, istumasta seisomaan nouseminen ja kevään kukkaset.

Eteentulo liikkeestä:

Neljässä kylttitelineessä oli yhteensä kahdeksan kylttiä siten että toiselta puolelta katsoessa löytyi alokasluokan tehtävät 20, 21, 22 ja 23:




Toiselta puolelta katsoessa löytyi samat kyltit koira oikealla eli voittajaluokan kyltit 72, 73, 74 ja 75:

             Tarkoituksena oli vahvistaa eteentuloa liikkeestä, vähentää osalla koirista apuaskeleen tarvetta ja ottaa mukaan oikealla toimimista.

Lähtö- / maaliintuloharjoitus:

 Tätä koirakot tekivät itsenäisesti, pieni suora, jossa tarkoituksena oli miettiä omaa lähtörutiinia koiran kanssa: mitä tekee ennen lähtökyltille saapumista, mitä tekee lähtökyltillä, missä kohtaa hihnan ottaa pois ja minne se laitetaan  ja miten koira on kontaktissa ennen liikkeelle lähtöä. Maaliintulon jälkeen mietitään miten koiraa kiitetään, minne suunnataan, miten hihna kytketään ja millä tavalla koiraa voi kiittää jo ennen radalta poistumista.



Istumasta seisomaan nouseminen:

 Tätä on jo muutaman koirakon kanssa tehty aikaisemminkin joten osalle oli tuttu teema, osalle uusi juttu, jota lähdettiin ensimmäistä kertaa hakemaan koiralle ja ohjaajalle uudeksi liikkeeksi. Kyltteinä toimivat voittajaluokan kyltit 62 ja 63:



Liikettä jo treenanneiden kanssa haettiin nousuun varmuutta ja koiralle suoraa asentoa sekä ohjaajalle pienempää liikettä koiran seisomaan nostamiseksi.
Uutena liikkeenä opeteltaessa mietittiin ensin osaako koira jo jostain yhteydestä seisomisen ja sitäkautta lähdettiin hakemaan koirakolle sopivaa tapaa oppia asia.

Kevään kukkaset:


Olin suunnitellut treenin jo aikaisemmin viikolla, kun aurinko vielä helli kevään lämmöllä ja ihan ei perjantain kylmyys sopinut kevään kukkastreeniin mutta eipä se ketään haitannut :D Radalla siis mestariluokan kyltit 82 ja 83:



Tulppaanissa ei oikeastaan kenelläkään ollut ongelmia kun vain ajoissa sai koiralle vihjattua minnepäin kuonoa kannattaa kääntää. Valkovuokkoon tehtiin pohjalle hieman pyörähdyksiä oikealle ja vasemmalle ja sitäkauttaa saatiin koiralle oikea liike ja ohjaajan käteen myös sopivasti lähetystä pyörähdykseen. Yhdelle koirakolle olin apupalkkaamassa kun koiralla oli vahvana vasemmalla seuraaminen ja pääsi aina kääntymään vasemmalle nopeammin kuin mitä ohjaaja kerkesi kääntyä ja näyttää uuden seuraamispuolen.

Tällä taitotreenikerralla oli melko paljon ylempien luokkien liikkeitä, kun ainoastaan lähtö/ maaliharjoitus oli kokonaisuudessaan alokasluokkaa. Ryhmä ei kuitenkaan säikähtänyt vaikka eteen tulikin hieman haasteellisempia tehtäviä vaan lähtivät innolla harjoittelemaan ja purkamaan tehtäviä palasiksi sekä miettimään miten rakentaa liikkeestä kokonainen. Lisäksi koen että on hyvä antaa välillä hieman haastetta ja tutustua rohkeasti ylempien luokkien liikkeisiin jotta ne ei ole aivan outoja kun tulevat vastaan kisauralla vaan niitä olisi jo kokeillut ja harjoittelun aloittanut ajoissa. Samasta syystä kehoitan ryhmäläisiä aloittamaan oikealla seuraamisen harjoittelun jo varhaisessa vaiheessa.



Ei kommentteja: