keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Alkuviikon treenejä

Maanantaina Iiris pääsi jälleen kaverin luokse lasten kanssa leikkimään lomaviikolla joten aksatreeneissä olin pitkästä aikaa kahden Sirun kanssa.

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.
Tällä kertaa ei otettukaan koko rataa vaan päätimme kukin pari 3-5 esteen pätkää, joille kokeilisimme erilaisia ohjaustekniikoita. Itse valitsin Sirun kanssa kohdat 6-11 ja 11-14. Ensimmäisellä pätkällä kokeilimme aluksi valssia 7-8 väliin: este olikin melko pitkällä ja piti oma rytmitys saada toimimaan niin että näytti koiralle 7-esteen selkeästi mutta kuitenkin niin että pääsi jatkamaan matkaa ajoissa eteenpäin. Toisena vaihtoehtona tähän kohtaan koitin persjättöä, jonka olin alunperin arvellut huonommaksi mutta yllättäen toimikin paremmin kuin valssi! Persjätössä oma liike liikkuu paremmin kohti suoritettavaa estettä eikä itselle tule niin kiire vaihtaa liikkeen suuntaa. Lisäksi sain paremmin oman kulkureittini ja pääsin kokeilemaan 9-hypylle päällejuoksua. Pitää vaan muistaa liikkua itse eteenpäin, näyttäen koiralle rintakehällä ja katseella hyppy. Koiran linja 10-hypylle parani kun oma ohjaus ei kertonut ensin putken suuntaa ja vasta sitten korjannut eteenpäin.

Toisella pätkällä tein ensin takaaleikkausen 13-14 välille. Siru on herkkä reagoimaan mun liikkeen suunnan muutoksiin enkä saanut omaa liikettäni jatkumaan tarpeeksi kohti putkea kun pää kertoi jo että pitäisi vaihtaa suuntaa jolloin Siru päätyi enemmän kuin kerran juoksemaan ja pyörimään putken ja keppien välissä. Kokeilin vaihtoehtoisena persjättöä 12-13 väliin joka toimikin paljon paremmin, mulla ei ollut niin kiire persjätön jälkeen vaihtamaan liikkeeni suuntaa ja sain juostua keppien toista puolta Sirun sujahtaessa putkeen.

Eilen treenattiin rally-tokoa tehokkaissa ulkotreeneissä, onneksi oli pihavalo ja aurattu alue :). Siru teki ensimmäisenä jälleen käytösruututreeniä (ensin istuen vasemmalla, sitten oikealla ja lopuksi taas vasemmalla). Palkkatiheyttä harvensin alkuun (15-30sek), väli oli hieman liian pitkä kun häiriön laatua oli vaihdettu viime kerran rauhallisesta koirasta hieman vauhdikkaampaan koiraan. Lisäksi Sirua tuntui erityisesti häiritsevän toisen koiran (nami)palkkaaminen ja reagoi tähän äänellä inisemällä. Lopuksi lyhensin palkkaväliä jälleen 5-15sekuntiin jolloin ääni jäi pois. Tämän treenin lopussa pihalla juoksevat vapaat koirat tulivat hieman liian lähelle ja päädyin nappaamaan tyynesti Sirua vain niskasta kiinni ollen itse rauhallinen. Onneksi treenikaveri oli valpas ja auttoi karkulaisen kauemmaksi. Heti kun päästin Sirusta irti oli sillä jälleen katsekontakti mussa joten palkkasin kun ei yrittänytkään lähteä toisen koiran perään. Muutama palkka paikallaolessa istumisesta ja lähdettiin liikkeelle ja palkkasin jokaisesta hyvästä katsekontaktista. Hetkessä oli välikohtaus unohdettu ja vaikka vapautin Sirun ei sillä ollut mielessäkään lähteä minnekään vaan oli mun kanssa töitä tekemässä. (Siru oli ollut koko tämän ajan siis hihnassa.) Kun fiilis oli edelleen hyvä tehtiin vielä muutamia pujotteluita ja käännöksiä. Oikealla seuruu alkaa sujumaan jo paremmin ja varsinkin takapäänkäyttö. Namilla avustaen menee jo tiukkakin mutka mutta ilman ollaan noin metrin halkaisijaltaan olevalla ympyrällä. Loppuun vielä tehtiin muutama edessä peruutus, Siru ottaa hyvin jo pari pientä askelta eli käsimerkin vihje alkaa olemaan tuttu, seuraavaksi pitää saada askeliin pituutta ja siis samalla peruutukseen matkaa. Hyvä fiilis jäi jälleen Sirun työskentelystä!

Nanan kanssa tehtiin odotuskäännökset ja liikkeestä seiso-kierrä koira, jotka sunnuntain kisoista olivat jääneet mietityttämään. Odotuskäännöksessä virhe selvästi tuli koska Nana kurkkasi muualle ja sillä oli katse mun oikealla puolella kun annoin käskyn ja siksi jouduin kisoissa uusimaan, nyt treenissä meni paremmin kun kontakti oli koko ajan minussa. Liikkeestä seiso - kierrä koira- liikkeessä joudun antamaan käskyn pienen "puolipidätteen" jälkeen ajoissa ja jatkamaan omaa liikettäni ensin suoraan ennenkuin käännyn kiertämään jotta vältetään Nanan kääntyminen. Tehtiin Nanankin kanssa vielä pujottelua ja käännöksiä ja ihailtiin kuinka se malttaa nykyään pitää kontaktin hyvin minussa :) Eteenpäin siis mennään treenissä koko ajan!

Ei kommentteja: